Pääjuhla

Vuoden 2012 vuosijuhla järjestetään 17.3.2012 hotelli Crowne Plazan Royal salissa. On kuitenkin suotavaa, että juhlijat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen tuota ajankohtaa, jotta ohjelma saadaan jouhevasti käyntiin. Pääjuhla on akateemiseen tapaan muodollisen railakas, joten muutamia yksityiskohtia lienee tarpeellista teroittaa!

Juhlapaikalle saavuttaessa

Kun frakki on päällä, on syytä myös vaihtaa herrasmiesmoodi päälle. Kavaljeeri noutaa daamin kotoaan hyvissä ajoin ennen tilaisuuden ilmoitettua alkamisaikaa ja mielellään tarjoaa tälle juhlan kunniaksi pienen huomionosoituksen, vaikkapa kukkakimpun muodossa. Auton tai ravintolan ovien availeminen ei ole hienolle leidille sopivaa puuhaa. Kavaljeerin tulee toki auttaa takki daamin selästä ja viedä se narikkaan.

Juhlasaliin astuttaessa seuran puheenjohtaja ja emäntä ovat ovella tervehtimässä juhlavieraita. Tässä vaiheessa kannattaa etsiä käsiinsä kuohuviinilasi sekä oma seurue, jonka kanssa kilistellä. Aivan kokonaan ei lasia kuitenkaan pidä heti tyhjentää, jotta vielä pystyy nostamaan maljan, kun viimein yhteisesti näin kehotetaan tekemään.

Sopivassa välissä kannattaa myös käydä katsomassa paikalla olevista pöytäkartoista ja listoista, missä oma pöytä sijaitsee. Viimeistään seremoniamestarin niin kuuluttaessa on aika hakeutua oman nimikoidun paikkansa taakse ja istuutua seremonimestarin näin kehoittaessa.

Juhlan alkaessa

Juhlan alkaessa

Juhlan aluksi Suomen ja LKS:n liput kannetaan sisään. Vasta kun liput on kannettu sisään, saa istuutua. Tässäkään säännössä ei tarvitse olla ehdoton, sillä jos paikalla on iäkkäämpiä kollegoita tai esim. raskaana olevia, voidaan luonnollisesti joustaa.

Istuuduttaessa kavaljeeri tarjoaa tuolin pöytädaamilleen eli oikealla puolella olevalleen ja tarvittaessa myös vasemmalle puolelleen plaseeratulle daamille. Illan jatkuessa kavaljeeri ei myöskään saa unohtaa velvollisuuksiaan, vaan auttaa aina daamiaan tuolin kanssa tämän tahtoessa nousta tai palata pöytään.

Emännät ovat tehneet plaseeraukset siten, että pääsääntöisesti daami istuu kavaljeerinsa oikealla puolella. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin avioparit, jotka istuvat vastakkain, sekä joskus pakottavat käytännön seikat. Ajatuksena on, että niin vasemmalla, oikealla kuin vastapäätäkin pöydässä istuu eri sukupuolen edustaja.

Ruokailu

Ruokailu on sopivaa aloittaa, kun kaikilla pöydässä istuvilla on ruoka edessään ja korkea-arvoisin pöydässä istuja kehottaa niin tekemään. Lämpimien ruokien kanssa riittää tosin, että lähin pöytäseurue on saanut ruoat itselleen.

Ruokalajien edetessä pyritään myös siihen, että lasitkin ikään kuin “etenevät” oikealta vasemmalle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alkuruoan kanssa nautittuun viiniin ei enää palata pääruoan aikana. Vain vesilasi on kiinteä, siihen saa palata aterian missä vaiheessa tahansa.

Ohjelmanumerot

Pöytäjuhlan aikana ohjelmassa on erilaisia puheita, esityksiä, laulua sekä kunniamerkkien jako. Ohjelmanumeroista ja lauluista ilmoitetaan gonginpaukauksella.

Vuosijuhlissa lauletaan juomalauluja kuin kunnon juhlissa ainakin. Laulunjohtajat ilmoittavat uusista lauluista, kuten sanottua, gonginpaukauksella. Jokainen löytää käsiohjelmasta laulujen sanat, mutta tottuneemmat lauleskelijat voivat luonnollisesti kaivaa laulukirjan esiin tai sitten laulaa ulkomuistista.

Jossain vaiheessa iltaa saattaa olla vuorossa ”puhe naiselle”. Tällöin kaikki miehet nousevat seisomaan, ja usein puheen päätteeksi on laulettu ”Niin minä neitonen sinulle laulan” tutussa korkeassa polviasennossa pöytädaamille.

Konferenssit

Konferensseja ajatellen soveliaita juomapulloja ovat vain frakin taskuun luontevasti mahtuvat taskumatit, jotka pysyvät huomaamattomissa.

Tanssit

Juhlien lopuksi tanssitaan akateemisten juhlien tapaan vanhat tanssit. Pitkin illallista voivat herrat käydä merkkailemassa daamien tanssikortteihin omat tanssivuoronsa. Näin ollen juhliin saapuvien miesten on syytä varata myös kynä mukaan! Perinteisesti ensimmäinen ja viimeinen tanssi on kuitenkin tanssittu oman kavaljeerin kanssa.

Muistakaa myös ennen vuosijuhlia järjestettävät tanssiharjoitukset, joista tulee lisätietoa sähköpostitse sekä näille sivuille!

Midnight Special

Tanssien jälkeen on ohjelmassa vielä Ruiskuritarien ohjelmanumero, jossa he vuosittain kutsuvat uusia jäseniä joukkoonsa. Ruiskuritarit on lääkäreistä ja kandeista koostuva salaseura.

Hauskan perinteen mukaan illan päätteeksi vaihdetaan pöytäseuralaisen kanssa nimikortteja. Kortin taakse voi kirjoittaa pienen viestin tai vaikkapa puhelinnumeron.

Lääketieteenkandidaattiseura r.y. Biomedicum, PL 63, Haartmaninkatu 8, 00014 Helsingin Yliopisto Puh:(09)24 14 325 Fax:(09)24 10 963


Design by Nodeta
Powered by WordPress