6.5.2010 – Opiskeluoikeuden rajoittaminen alalle soveltumattomuuden vuoksi

Viime vuoden puolella sosiaali- ja terveysministeriön alainen työryhmä (SORA-työryhmä) julkisti lausuntonsa, jossa pohdittiin, millä perusteilla opiskeluoikeus voitaisiin evätä opiskelijoilta, jos heidät katsottaisiin jostakin syystä soveltumattomiski opiskelemalleen alalle. Nykyisellään yliopistojen keinot puuttua ongelmatapauksiin ovat olleen melko rajoitetut.

Työryhmän esityksessä oli kuitenkin runsaasti kohtia, jotka sotivat opiskelijoiden tasavertaista kohtelua ja oikeusturvaa vastaan. Raportti ehdottaa esimerkiksi, että tiedekunnilla olisi jatkossa oikeus vaatia hoitavalta taholta opiskelijoiden terveydentilaa koskevia tietoja salassapitovelvollisuuksien estämättä, mikäli se epäilisi opiskelijan kärsivän esim. psyykkisistä häiriöistä. Tätä ei LKS:n hallituksen mielestä pidä hyväksyä!

Mikäli mielenterveysongelmista kärsivä opiskelija tai opiskelupaikasta lääkiksessä haaveileva ihminen tietää, että heti jos hän kävelee ongelmineen lääkärin ovesta sisään, hänen tietonsa ovat periaatteessa tiedekunnan käytettävissä, hän todennäköisesti lykkää hoitoon hakeutumistaan. Tämä ei varmasti paranna missään suhteessa potilasturvallisuutta, eikä se ole myöskään ongelmista kärsivän opiskelijan etujen mukaista. Pikemminkin asian pitäisi mennä niin, että jos tiedekunta vakavasti epäilee, että joku sen opiskelijoista on psyykkisesti niin sairas, että hän vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden, niin tiedekunta voisi ohjata opiskelijan psyykkisen tilan arvioon ja kannustaa hoitoon.

Työryhmän esitys ja sen mahdolliset vaikutuksen lääketieteen opiskeluun ovat olleet kiivaan ja laajan keskustelun kohteena LKS:n hallituksessa sekä viime syksyn että myös kuluneen kevään aikana. Ohessa hallituksen keskustelujen pohjalta ammattiasiainvastaava Henni Tammisen kokoama kannanotto asiaan, sekä alkuperäinen SORA-työryhmän muistio, jota vastaan kommenttimme on suunnattu. Oheinen LKS:n kannanotto toimitettiin HYY:lle sekä yliopistomme konsistorille, joka on Helsingin yliopiston korkein päättävä elin.
Terveisin,

Joonas Rautavaara
LKS:n hallituksen puheenjohtaja

SORA-työryhmän alkuperäinen ehdotus

LKS:n kannanotto opiskeluoikeuden rajoittamiseen alalle soveltumattomuuden vuoksi

Lääketieteenkandidaattiseura r.y. Biomedicum, PL 63, Haartmaninkatu 8, 00014 Helsingin Yliopisto Puh:(09)24 14 325 Fax:(09)24 10 963


Design by Nodeta
Powered by WordPress